maanantai 28. maaliskuuta 2016

Miian kanssa lenkillä

Käytiin Miian kanssa yhteislenkillä. Miialla oli Selma hoitolainen myös mukana. Saipahan Ringakin harjoitella taas vähän isommassa porukassa olemista. Alkuunhan Ringa tapansa mukaan murisi, mutta karvat kuitenkin alhaalla. Pian Ringakin lopetti ärinän ja huomasi ettei pikkuisista kavereista olekaan harmia :)
Meille sattui aivan ihana ilma ja aurinko paistoi taivaan täydeltä koko lenkin ajan. Kyllä nyt on kevät tullut! Kuulimme joutsenien äänet jossain taivaalla vaan puiden takia emme päässeet näkemään. Olipa myös poluilta alkanut lumi sulamaan ja melkoisessa sohjossa ja mudassa saimme välillä kävellä. Saipahan koirat ja tietysti myös me hyvää liikuntaa.
Riialla ja Fionalla oli niin kova meno, että Riia kaatui kyljelleen lätäkköön!
Selma viihtyi Miian lähettyvillä eikä hirveästi rohjennut lähteä muiden mukaan juoksentelemaan. Sainpahan kuitenkin Selmastakin muutaman kuvan napsastua. Kuvia tuli otettua ja oli vaikea päättää mitä kuvia ei tänne laittaisi..





merlet <3

Justiina kuuli kameran äänen ja heti kääntyi poseeratakseen


Justiina & Fiona 



tässä juostiin kilpaa ja Riia tietysti edellä 


Ringakin liittyi välillä mukaan kisaamaan 

Justtina ja Selma 

ja taas poseerausta 

Fionalla ja Riialla käy leikit yhteen 





Riia 

ja Ringakin meni tutulle paikalle poseeraamaan 


Selma 

Riia ja Justikin ottivat välillä spurtteja 


"hei leikitään"

Selma vain puuttuu kuvasta

Fionakin osaa poseerata 







kieli pitkällä mentiin 

Selmakin poseeraa 

ihanat 


Koirat olivat ihan poikki lenkin jälkeen. Molemmat rauhoittuivat heti nukkumaan kun kotiin päästiin.

1 kommentti: