sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Nätotreenit ja pentukurssin lopputestit

Kävimme Fionan kanssa viime viikonloppuna harjoittelemassa näto juttuja. Kaija oli Ipun kanssa ja Jenni toi Vihtorin ja Nestorin. Emme ole hirveästi Fionan kanssa viimeaikoina seisomista harjoitelleet muutakuin pöydällä (keittiön pöydällä :D) En omista vielä trimmauspöytää mikä onkin hankintalistalla :)

Fiona aluksi ei muistanut ollenkaan mitä sana seiso tarkoittaa ja hölmistyneenä katsoi minua ja istui. Noh Kaija hieman näytti minulle mallia Ipun kanssa ja alkoihan se Fionallekin pikkuhiljaa muistumaan mieleen. Alussa piti vaan koko ajan palkata kun seisoi paikoillaan. Minullekin kaikki niin uutta ja sain todella hyviä vinkkejä ja palauttelin muistiin Ilpo Ojalan kurssilta opittuja tietoja. Fiona käveli hienosti häntä alhaalla ja malttoi seisoakin paikoillaan :) Pöydällä antoi todella hienosti tutkia itseään ja hampaat näytti myös hienosti. Saipa Fiona kuulla muutaman kerran myös olevansa todellinen prinsessa ja sitä tämä neito onkin <3

Nestori on kyllä myös melko mahtava tapaus! Ja pääsipä tämäkin herra pöydällä käymään tutkittavana vaikka kokoa onkin vaikka muille jakaa :D "Nessukka" on jotenkin niin hellyttävä tapaus että tekisi vain mieli halailla tätä rennon letkeää kaveria <3
Vihtori se vain puolestaan komistuu päivä päivältä <3 Tuntuu vain, että kaikki on kohdallaan. Tässä herrassa on vain sitä jotain!
Ippu vuorostaan menee kuin vanha tekijä :D Aivan kuin olisi aina tehnyt tätä ja tietää mitä pitää tehdä ja miten toimia. Ipulla on niin mahtava turkki, että menee jo ihan aikuisesta sheltistä <3
Olin todella positiivisesti yllättynyt kun Fionakin kuunteli minua eikä hötkyillyt Ipun perään! Seuraavaksi olisikin ensi kuussa Rallyhaukuilla pienten koirien mätsäri ja sitä innolla odotan :)

Meillä oli keskiviikkona viimeinen kerta agi/tokokurssilla ja meille pidettiin "lopputesti" kaikista kurssilla käydyistä asioista sekä saimme kurssitodistukset. Minua hieman jännitti miten meillä tulisi menemään kun en hirveästi ollut harjoitellut. Hallilla ehdin jonkin verran kerrata asioita ennen omaa vuoroamme. Tässäpä kurssitodistuksemme :)

Arvostelut 1-5 (1) Tarvitsee harjoitusta (5) Erinomainen


TOKO

1. Luoksepäästävyys                5 (rauhallinen hieno suoritus)
2. Perusasento                        5
3. Maahanmeno                       5 (tosi paljon edistystä!)
4. Luoksetuo                           5
5. Paikallaolo                         5

AGILITY

6. Lähtöön jääminen                5
7. Hyppy - putki                      5
8. Ohjaus                                5  
(7-8 kohdat Näissä mahtava edistyminen! Etupalkka hyvä idea)

YHTEISTYÖ

9. Katsekontakti                        5
10. Toimiminen koirakkona         5
(loistavan rauhallista ja hyvää edistymistä!)


Siis meillä meni aivan loistavasti! En olisi osannut kuvitellakaan, että meillä menee näin hienosti. Tottakai olen edistymistä huomannut, mutta että saamme erinomaisen arvostelun joka kohdasta :D Kyllä nämä sheltit ovat niin fiksuja ja ennenkaikkea nopeita oppimaan! Sain niin kimmokkeen lähteä Fionan kanssa uudestaan kursseille ja harkinnassa olisi Rallytoko. Tällä hetkellä meidän täytyy vain alkaa enemmän keskittymään näyttelyharjoituksiin tulevaa Vaasan kv.tä ajatellen, mutta sen jälkeen voisi katsoa ;)

Kävimme perjantaina Miian kanssa lenkkeilemässä Oulunsalossa. Miialla oli mukanaan molemmat koirat Justiina ja Riia <3 Itse otin vain Fionan matkaan. Seuraavalla kerralla voisi ottaa Ringankin mukaan. Riialla ja Fionalla näytti menevän leikit yhteen ja Riia onkin melko säpäkkä ja energinen pakkaus! Justiina kuljeskeli lenkillä hieman omaa reittiään ja välillä komensi Riiaa ja Fionaa :D Tässäpä muutama valokuva josta saa jotain selvää. Omat kuvani olivat kaikki ihan tärähneitä. Kuvat on ottanut Miia Väänänen.

Justiina ja Fiona tekevät tuttavuutta :)
samoin Riia ja Fiona :)
Nämä kaksi tulivat hyvin juttuun <3

Miia teki Fionalle tämmöisen ihanan blingbing näyttelyhihnan <3
Alla olisi vielä muutama kuva menneeltä viikolta. Saimme nauttia myös auringosta lenkillä <3
Ringakin otti myös ilon irti <3


siellä se arska pilkistää :D

ihana metsä <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti