tiistai 10. marraskuuta 2015

Kuusamon reissu ja Fionan rokotus

Eipä ole ehtinyt tai sitten kun on ollut aikaa ni ei ole jaksanut päivittää blogia. Elikkäs viime viikko meni työn merkeissä ja viikonloppuna lähdimme työporukalla Kuusamoon Rukalle "opintomatkalle". Rukalla oli viikonloppuna talvikauden avajaiset. Onneksemme Kuusamossa oli jo lunta ja pääsimme karkuun tätä ainaista vesisadetta. Koko viikonlopun tuuli kylläkin kylmästi, mutta se ei menoa haitannut ;) Torstaina Kaija kävi hakemassa viikonlopuksi Fionan kylään ja Fiona pääsi Ipun seuraksi temmeltämään :D

Meillä oli järjestetty lauantaille mukavaa yhdessä oloa kilpailun merkeissä Rukalla. Meidät jaettiin kolmeen viiden hengen ryhmään ja Ruka palvelusta miehet järjestivät meille rasteja jotka sisältivät suopungin heittoa (lassoamista), humalajuoksua :D, fat bike ajoa, tandemhiihtoa ja "pilkkimistä". Kyllä Ruka raikui kun nauroimme vatsat kipeänä etenkin humalajuoksussa :D Ja niinhän siinä kävi, että meidän joukkue voitti... Pääsimme myös silittelemään muutamaa Huskya. Paikallisen Husky tarhauksen isäntä oli esittelemässä valjakkoaan :D Allapa pari kuvaa reissusta.


Voittajatiimi Taikarumpu :D
 
Ihana 10-vuotias husky <3



Kävimme sunnuntaina hakemassa Fionan kotiin. Ringa oli selvästi kaivannut leikkikaveria ja yritti koko ajan hakea Fionaa mukaan leikkiin. Fiona oli väsynyt ja nukkui miltei koko illan :) 

Eilen Fiona kävi ensimmäisellä rokotuksella. Ja neiti sai kovasti kehuja rauhallisuudesta ja rohkeudesta. Lääkäri myös kehui kun Fiona antoi niin hyvin tutkia pöydällä. Fiona ei tiennyt mitään piikistä <3 Rokotuksen jälkeen ajelimme kaverin luo kahvittelemaan ja Fiona pääsi ensimmäistä kertaa elämässään hissiin :D Hissin ovet olivat Fionasta hieman pelottavat ja saimmekin tovin odotella ennenkuin uskalsi kävellä sisään ja ulos hissistä. Kyläillessä uni maistui ja kotiin päästyä myös. Illasta Fionakin jaksoi jo leikkiä Ringan kanssa :)

Fiona lääkärissä <3

missäs olet kaveri ollut :D

Fiona ei paljon jaksanut sunnuntaina sohvalta nousta ;D

No leikitään sitten...









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti